Lilyn puolella toiminta on täysin URL-painotteista, eli virtuaalista.



Nupun puoli


Talli sijaitsee Juupajoella, pienellä paikkakunnalla Tampereen kupeessa. Talli on maaseudun rauhassa, järven rannalla. Metsiä ja peltoja on silmänkantamattomiin, ja niillä voi kirmata ilman, että kukaan ulkopuolinen tulee häiritsemään. Kesällä hevosia pääsee uittamaan, metsiin pääsee samoilemaan ympäri vuoden ja treenata voi useammilla laadukkailla kentillä.
Kesätallina toimii pieni punainen leikkimökki, jossa on 6 karsinaa. Tallia on tarkoitus laajentaa ensi kesään mennessä. Suuret, tilavat ja tukevat tarhat ovat aivan tallin vieressä. Tarhoja löytyy useampi. Myös tarhat tullaan uusimaan kokonaan kesällä. Eniten käytössä oleva ruohopohjainen ratsastuskenttä löytyy aivan tallin takaa. Kenttä on melko suojaisa, eikä sinne näe maantieltä kovin helposti, tarvittaessa siis voipi mennä ihan rauhassa. :) Kesätalli toimii talvella myös estekaluston säilytyspaikkana.
Talvitalli sijaitsee sisällä talossa. Ennen pidin hevosia ympäri vuoden ulkotallissa, mutta päädyin tähän lopputulokseen, sillä on esimerkiksi paljon mukavampaa hoidella ja hypistellä hevosia sisällä lämpimässä kuin kylmässä pakkasessa ja viimassa, joissa sormet jäätyvät kokonaan jo suitsia laittaessa. Tallina toimii siis nurkkaus huoneessani, johon olen kyhännyt hevosille jonkinnäköiset karsinat, varustenaulakot sekä paikan hoitobokseille, loimille yms. Keväällä siis taas muutto takaisin kesätalliin!
Kentät ja estekalustot: Kuten jo mainitsinkin, kesätallin takana on useimmin käytetty ruohopohjainen laadukas kenttämme. Tämän lisäksi suuresta pihastamme löytyy myös jos jonkinmoista sora-, hiekka- ja nurmikenttää. Talli sai kokonaan uudet estekalustot vuoden 2011 loppupuolella. Nykyiseen estekalustoon kuuluu siis 12 estetolppaa, muuri, kavaletti sekä paljon, paljon puomeja. Lisäksi on sitten kaikennäköistä sekalaista, mm. ämpäreitä yms. Kesällä käytössä on myös maastoesterata.
Maastot: Asumme maaseudulla järven rannalla, joten täällä on mitä erilaisempia maastoja silmänkantamattomiin. Kesällä hevosia voi uittaa järvessä, syksyllä laukata loputtomilla sänkipelloilla, talvella kahlata hangessa vaikkapa metsän siimeksessä, ja keväällä laukata juuri sulanutta metsätietä pitkin, ilman, että lumi haittaa menoa.

Kuvia tallista tulossa kohtapuolin :)