Mestenan pumpuliturvat tavattavissa tämänkin vuoden hevosmessuilla, tule ja tutustu!


Saavuit juuri Westerntalli Mestenan kotisivuille. Mestena on western-painoitteinen keppihevostalli jossa toiminta on laajaa ja monipuolista. Kasvatamme monikäyttöisiä quarter,- ja painthevosia, niin kisakentille kuin maastovaelluksiinkin. Hevoset ovat tasokkaita ja näyttäviä, jokaiselle löytyy varmasti mieluinen. Quarterkasvatusta Mestena on harjoittanut vuodesta '08, sitä ennen kasvattirotuinamme toimi Arabialaiset täysiveriset, sekä Tanskalaiset puoliveriset. Nyt olemme kuitenkin kääntyneet quarterhevosten puoleen niiden monikäyttöisyyden, nöyrän luonteen sekä näyttävän ulkokuoren vuoksi. Kaikki quarterimme ovat ahkerassa siitoskäytössä rodun edistämiseksi, peruskoulutetut nuorukaiset menevätkin usein myyntiin. Kun puhun kasvatuksesta puhun pelkistä quartereista, sillä paint on tunnetusti ns. "kirjava quarter", joita myöskin löytyy Mestenasta useampia.

Westerntalli Mestena perustettiin vuonna 2006 muutaman hevosen voimin, innostus kuitenkin nousi, ja nykyään Mestenasta on lähtenyt yli 250 persoonallista yksilöä uusiin huolehtivaisiin koteihin. Oman toiminnan edistämiseksi löytyy talliltammekin vähintään kymmenen suloista kauraturpaa. Toimintaa löytyy liki joka lähtöön, on laajaa kasvatustoimintaa, hoitajatoimintaa, tuntitoimintaa sekä valmennustoimintaa satunnaisesti. Hevoset ovat korkealle koulutettuja, usein kisakoulutusta omaavia hurmaavia persoonia. Kaikki hevoset ovat ainakin peruskoulutettuja westernille, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Hevosia käytetään myös näyttelyissä ahkeraan, mikä lisää kasvattiemme arvoa. Joskus järjestämme itsekkin kilpailuja usein yhteistyössä jonkun muun tallin kanssa. Lilyn puolella toiminta on täysin URL-painotteista.

Sivuja pyörittää kaksi tyttöä, 17-vuotias Lily sekä vuonna 2011 uutena tulokkaana 13-vuotias Nuppu. Sivujen materiaalin, tekstien ja kuvien copyrighit kuuluvat meille, joten ethän kopioi mitään luvatta sivuiltamme. Toivoisin että jättäisitte vieraskirjaan jälkenne käyntinne jälkeen, kaikki palaute on enemmän kuin tervetullutta!

Kiitän vielä siskoani, joka on kuvannut ja koodannut kaikki materiaalit sivuille. Itse en olisi ikipäivänä pystynyt lähellekkään samaan lopputulokseen, kiitos!

Mestenalle myönnettiin vuonna 2011 Kultainen Kasvattaja-titteli.
& Nuppu




- SKT - Suomen Keppihevostallit.
- SH - Suomen suurin keppihevosfoorumi.


    22.2.12 Uusi otsikkokuva
    4.2.12 Uutena lisänä sivuilla nyt myös palapelit! Ne löydät Muuta-osiosta. :)
    17.1.12 Iso kasa arvosteluja lisätty heppojen sivuille.
    13.1.12 Päivittelyä Esittely-osioon
    7.1.12 Pientä päivittelyä Toiminta-osioon.