Nimi: Näissä piireissä toimii nimellä Lily, oikea henkilöllisyys pysyttäköön toistaiseksi tietämättömissä.

Syntynyt: 25.8.1994, horoskoopilta neitsyt.

Ulkonäkö: Olen tyssähtänyt tähän 160 cm pituuteen, joten olen lyhyt ja vielä sironpuoleinenkin. Ulkonäöltäni olen melko tavis, ruskeat pitkät hiukset, vihreät silmät ja huomiota herättämättömät vaatteet. Toisinaan on kyllä ihan kiva vähän laittautuakkin, muuten olen pääpiirtein niin laiska etten jaksa katsoa pukeutumisen päälle kovinkaan kriittisellä silmällä. :D

Pidän: Eläimistä, käsitöistä, ruuasta ja ihmisistä, ihan näin tiivistetysti.

Inhoan: Mistäs sitä nyt aloittaisi... En pidä ihmisistä jotka eivät osaa olla oma itsensä, vaan pitävät jotain roolia yllä. Enkä myöskään pidä "ylipätevästä" asenteesta, että pidetään omaa mielipidettä täysin oikeana vaikkei oikeastaan tietäisikään mistä puhuu. En kuitenkaan leimaa ihmisiä yhden tapaamisen perusteella.

Keppihevoset: Merkitsevät minulle paljon. Rakastan omilla käsillä tekemistä ja näpertämistä, mikään ei ole ihanampaa kuin nähdä itse tehty, ainakin omasta mielestä onnistunut lopputulos. Tämän takia olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi olla tyytyväinen omien käsiensä taitoon eikä automaattisesti verrata sitä muihin. Keppihevoset ovat hurjan monipuolinen harrastus, joka on vienyt minut kokonaan mukaansa! Muutama vuosi on rattoisasti hurahtanut näiden kanssa, tämän harrastuksen varrella olen saanut lukuisia uusia ystäviä.

Harrastan: Tällähetkellä vuokraan erästä russ-ruunaa muutama kerta viikkoon, muutoin en varsinaisesti harrasta muuta kuin käsitöitä. Piirrän, maalaan, ompelen, oikeastaan teen mitä vain inspiraation napatessa. Usein olen innokas aloittamaan, mutten koskaan meinaa saada mitään valmiiksi asti!

Opiskeluista: Tällähetkellä opiskelen toista vuotta puualalla. Kyllä, minusta olisi tarkoitus valmistua puuseppä! Olen kyllä ollut ihan tyytyväinen tähän "uravalintaan", vaikken aiokkaan tulevaisuudessa työskennellä kokopäiväisesti puuseppänä. Puusepäthän valmistavat niin massiivihuonekaluja, koriste,- ym hyötyesineitä sekä mm. Talojen ulkolaudoituksia. Raksallekkin siis pääsee näillä valmiuksilla, mutta itse haluan valmistaa huonekaluja ja pieniä hyötyesineitä. Erityisesti lasten leluja on todella kiva tehdä! Valmistuttuani (toivossa on hyvä elää :D) jatkan samaa linjaa, eli käsitöiden tai kuvataiteen parissa.

Tulevaisuudessa: Haluaisin edelleenkin jatkaa käsitöiden parissa, mikä on päivä päivältä selkeämpää ja lähempänä. Unelmana olisi joskus avata oma pieni käsityöliike jossain maaseudulla, ja myydä + ottaa tilauksia netinkin kautta. Tiedän etten näillä suunnitelmilla tule rikastumaan, mutta sitä en tavoittelekkaan. Saa nähdä toteutuuko tämä vasta eläke-iässä, hiljaa hyvä tulee ja voivathan suunnitelmat tästä vielä muuttua.


Saa tulla rohkeasti tutustumaan niin vieraskirjan, sähköpostin kuin fooruminkin kautta.


SEKALAINEN KUVAGALLERIA


Piirustus ja maalaus vuodelta 2011.


Oivapupu.









Nimi: Netissä pyörin nimellä Nuppu

Syntynyt: 3.6.1998, kaksonen olen:)

Ulkonäkö: Olen melko pitkä, n. 170 cm. Minulla on tummanruskeat olkapäihin ulottuvat hiukset, joita pidän yleensä auki tai ponnarilla. Omistan silmälasit. Meikkaan jonkin verran, aina kuitenkin hillitysti. Käytän yleensä jonkinnäköisiä farkkulegginsejä tai verkkareita. Minulta löytää usein päältä jonkun yksinkertaisen, yleensä harmaan pitkähihaisen paidan. En hirveästi seuraa muotia, vaikka kyllähän sitä joskus tulee osteltua vaatteita, jos ne vain omaa silmää miellyttävät.

Pidän: Ruoasta, eläimistä, keppihevosista, mukavista ihmisistä, joulusta, kesäsä, lumesta, elokuvista, nettisivujen tekemisestä... noh, aikas monesta:D

Inhoan: Kuten Lily tuossa jo mainitsikin, ihmisiä, joiden on pakko esittää aivan jotakin muuta, mitä oikeasti ovat. Ja onhan sitä muuta sitten ihan kuinka paljon tahansa, kun rupeaa keksimään, mutta tässä nyt kuitenkin tämä 'tärkein'.

Pelkään: Rokotusneuloja. Ja agressiivisia koiria. Tästä on ollut kokemuksia, kun joskus eräs koira on purrut eikä päästänyt irti. Olen aina hirmu varovainen ja stressaantunut koirien seurassa, pari poikkeusta kuitenkin löytyy. Pelkään aina, että koira saattaisi minä hetkenä hyvänsä ottaa hampailaan kiinni. Koirista siis tykkään muuten, mutta tuon kokemuksen jälkeen olen aina ollut niiden seurassa hirmu varovainen, joskus ehkä liiaksikin.

Keppihevoset: Ovat minulle erittäin tärkeitä. Niiden kautta olen saanut paljon uusia samanhenkisiä ystäviä. Rakastan käsitöitä ja pientä näpräämistä, ja keppihevosteluun se kuuluu suurilta osin. Keppihevosia olen harrastanut vuodesta 2007 lähtien, pidin omaa tallia siihen asti, kunnes pääsin Mestenan toiseksi ylläpitäjäksi.

Harrastan: Soitan harmonikkaa seitsemättä vuotta. Aloitin siis ihan ensimmäiseltä luokalta lähtien. Ratsastuksesta on nyt ollut n. puolen vuoden mittainen tauko, tarkoitus olisi jatkaa, kunhan sopiva talli löytyy. Teatteria harrastan myös, toinen vuosi menossa. Satunnaisesti harrastelen valokuvausta, piirtämistä, lukemista yms, mitä nyt milloinkin huvittaa ja ehtii.

Opiskeluista: Käyn seitsemättä luokkaa n. 170 oppilaan koulussa. Joskus tykkään koulunkäynnistä, joskus taas en. Matematiikka, käsityö, kuvaamataito ja musiikki ovat lempiaineitani.

Tulevaisuudessa: Jatkan varmaankin yläasteen jälkeen lukioon. Unelmanani olisi tulla eläinlääkäriksi tai opettajaksi, saa nyt nähdä. Minulla ei ole sen kummallisempia tulevaisuudensuunnitelmia, mitä tässä nyt on.


Ja kuten Lily jo sanoi, minuunkin saa tulla tutustumaan ihan rohkeasti, se on vaan mukavaa, kun saa juttuseuraa:D