Mestena on tällä hetkellä painottunut toistaiseksi lähinnä URL-toimintaan. Uuden ylläpitäjän myötä Mestenassa tullaan kuitenkin jossakin vaiheessa järjestämään kisoja, tunteja ja valmennuksia, mutta ainoastaan Riinan luona Juupajoella.
Lilyn puolella toiminta on pelkästään URL-puolella, IRL-toiminta tapahtuu toisen ylläpitäjän Nupun tiloissa. Kisoja pidämme silloin tälloin, usein yhteistyossä Ratsutalli J.K.n ja Kht Beatin kanssa. Kasvatustoimintaa harjoitetaan quarterhevosten parissa, pyrimme kasvattamaan kuuliaisia ja kestäviä yksilöitä, jotka soveltuvat monenlaiseen toimintaan. Lisää kasvatuksesta voit lukea täältä.


Kuten yllä jo mainittiin, on mahdollista "varata" Riinalta 1-3 tunnin mittainen valmennus. Oikeita hevosia olen harrastanut yli 4 vuotta, ja keppihevosia saman verran joten kokemusta ei tässä lajissa puutu. Valmennus pidetään Nupun tiloissa. Valmennukset toimivat siis aika samalla tavalla kuin tunnitkin. Valmennus on ilmainen, ja sinun on mahdollista saada valkan ajaksi täältä hevonen/poni. Mieluiten valmennukseen tullaan kuitenkin oman hevosen kanssa. Tallihan sijaitsee kahdessa paikassa, Sipoossa ja Juupajoella, mutta IRL-toimintaa järjestetään vain Juupajoella. Tunnin voit varata Riinalta itseltään vaikkapa vieraskirjan kautta.
Valmennukset ovat yksilöllisiä ja tasokkaita, kerrothan rehellisesti kokemuksesi ja tasosi tuntia varattaessa.


Kaiken tämän ohella Mestenasta löytyy hoitajatoimintaakin. Jokaiselle hevoselle otetaan vain yksi hoitaja, ja hoitajan tulee käydä hoitamassa vähintään kerran muutamassa kuukaudessa ja enintään kaksi kertaa viikossa. (Enemmästäkin voidaan sopia) Hoitajaksi pääset, kun olet ensin käynyt kerran tutustumassa Mestenaan ja tiloihin, mielellään tunnin yhteydessä. Hevosen tiedoissa lukee onko tällä hoitajaa, se helpottaa varmasti hoitsun valitsemista. Hoitajan tehtäviin kuuluu hakea/viedä hevonen tarhasta, harjata se (hellästi myötäkarvaan varomasta silmiä ja sieraimia huovuttamatta hevosta), laittaa tunnille valmiiksi, huolehtia varusteiden huollosta, talutella ja mahdollisesti ratsastaakkin. Hoitajan tulee aina kirjoittaa hoitovihkoon hoidettuaan, ja tulevaisuudessa voi olla että jokaiselle hevoselle hankitaan oma hoitovihko. (Hoitaja voi siis halutessaan tuoda hevoselle hoitovihkon, jos ei halua yleiseen tallivihkoon kirjoittaa). Hoitajaksi voit kysyä tuntien yhteydessä. Hoitajatoiminta jälleen avoinna, hoitajia otetaan ainoastaan Nupun hevosille.




- quar-ori. -Liquorice Lawrence
- KWPN-ori. RR Watersong -
- x-tamma -AP Heatbeat -
- nvh-ori Thorn-